Tekoälyn aikakausi ei ole vielä ohi, ja sen vaikutus ulottuu kotitöiden ja yksitoikkoisten tehtävien ulkopuolelle. Maailman kirjoittamisen alalla on mullistuksen aika, kun tekoäly ottaa ohjat ja kirjoittaa yhdessä ihmiskirjailijoiden kanssa. Unohda elämän merkityksen pohtiminen siemaillessasi juomaa ja tuijottaessasi kaukaiseen horisonttiin – tekoälyä hyödyntävät kielimallit ovat ahkerassa työssä, valmiina matkimaan yksilöllistä kirjoitustyyliäsi ja tuottamaan bestseller-romaaneja napin painalluksella.
Arvostettu kirjailija Salman Rushdie saattaa nauraa ajatukselle tekoälyn vangitsemasta kirjoitustyylistään ja pitää sitä ”mielipuolisuutena” ilman huumoria tai omaperäisyyttä. Kuitenkin tekoälyllä ei olekaan kokemuksia, henkilökohtaisia anekdootteja eikä tunnevuoristoratoja, jotka muovaavat ihmisen luovuutta. Voiko tekoäly koskaan jakaa murrosiän myrskyisää matkaa tai lapsuuden arpien jättämiä jälkiä? Tarvitseeko se koskaan terapiasessiota keskustellakseen syvimmistä peloistaan ja katumuksistaan?
Kirjailijoiden Lahjakkaan Killan mukaan seurasi työnseisahdus, jossa pyrittiin korostamaan ihmiskirjoittajien tärkeyttä ja sijoittamaan tekoäly ainoastaan tutkimusavustajaksi. Tekoälyn tuottamaa sisältöä kirjallisuusmaailmassa ei kuitenkaan voi sivuuttaa. Rie Kudanin romaani ”Tokyo-to Dojoto-to” on jo 5 %:sti tekoälynlukema, kun taas Stephen Marchen novelli ”Kuoleman Kirjailija” menee vielä pidemmälle 95 %:n tekoälyosuudella. Ilman massiivisia ennakkomaksuja, kirjoitusketjuja, ylellisiä kirjajulkistamisia ja jälkianalyysien tantrumeja kustantajat pitävät näitä tekoälyn tukemia teoksia houkuttelevina. Pulpettikirjoittajien työmarkkinat näyttävät synkiltä, mutta arvostetut kirjailijat todennäköisesti jatkavat ainakin kahden vuosikymmenen ajan.
Kuitenkin, emme saa unohtaa ihmisen panoksen välttämättömyyttä tekoälyn hallitsemassa ympäristössä. Koneet eivät koskaan voi ylittää ihmistietoa ja syvyyttä. Kuka voisi esimerkiksi toistaa Robert Browningin ”Hamelinin pillipiiparin” järeitä, koleita, jylisten ja pudota kuvaavia riimejä? Botti pystyy seuraamaan kaavoja ja tuottamaan lehdistötiedotteita, mutta sielukkaan runouden luominen vaatii ihmisen kosketuksen.
Mitä tapahtuu, kun sanat eivät riitä viestimään? Hiljainen katseiden vaihto, joka kertoo tarinan enemmän kuin tuhat sanaa, ja jaettu ymmärrys ilman sanojen lausumista. Tekoäly voi kirjoittaa ”hänen silmänsä kohtasivat hänen silmänsä,” mutta onko se todella kokenut sellaista hetkeä? ChatGPT saattaa muistuttaa innokasta setää, joka väittää tietävänsä kaiken kaikesta, mutta jolla ei ole syvyyttä eikä omaperäisyyttä. Kun tekoälyn kirjoittamat kirjat yleistyvät, varmasti nousee maanalaista liikettä, jonka tavoitteena on kirjallisuus, joka on kirjoitettu oikeiden, ihmiskirjailijoiden toimesta. Tulevat lukijat tulevat kaipaamaan aitoutta ja uniikkia ääntä julistaen ”Fie, foh ja fum, haistan todellisen kirjoittajan veren!”
Usein Kysytyt Kysymykset (UKK)
The source of the article is from the blog agogs.sk