1900-luvun alussa tunnettu taloustieteilijä John Maynard Keynes spekuloi, että teknologian edistys lyhentäisi työviikkoa lopulta vain 15 tuntiin. Kun seisomme tässä tänään, vuosisata myöhemmin, todellisuus kontrastoi voimakkaasti tätä visiota. Eräs suuri oppitunti tästä ristiriidasta on tarkkojen ennusteiden tekemisen inherentti haaste, erityisesti työmarkkinoiden osalta.
Toisin kuin alun perin väitettiin, että tekoäly (AI) aiheuttaisi laajamittaista työttömyyttä, näemme, että AI synnyttää myös uusia ammatteja. Otetaan esimerkiksi keskeinen johtotehtävä nimeltä ”Chief AI Officer” (CAIO), asema joka kuvaa AI:n lisääntyvää integraatiota yritysten hierarkiassa.
CAIO:n tarkat vastuut ovat vielä keskustelunaiheena, mutta toiveena on, että ne heijastavat Giulio Mairan oivalluksia, merkittävänä neurotieteilijänä. Hän kiinnittää huomiota ihmisaivojen ainutlaatuiseen kognitiiviseen piirteeseen: neuroplastisuuteen. Kuten puu, ihmisaivot kasvavat ja kehittyvät, luoden uusia oksia ja kukkien noustessa iän myötä. Into ja tunteet voivat uudelleen sytyttää sen elinvoiman, aspekteja joissa, toistaiseksi, AI ei voi kilpailla.
Ihmisillä on rakkaus tietoon, joka ylittää ”apinamaisen” kapasiteetin. Tämä ajatus juontaa juurensa historiasta ja näkyy jopa Dante Alighierin teoksissa, missä hän puhuu kaipuusta lumoutumiseen—taianomaiseen muotoon, joka on mahdotonta koodata AI:hin.
Vaikka tulevaisuuden ennustaminen pysyy haastavana tehtävänä, on selvää että vuorovaikutus ihmisen älyn ja tekoälyn välillä muokkaa työn maisemaa. Se kannustaa tasapainoon tekoälyn tehokkuutta ajavien algoritmien ja ihmisen luonteen määräämien luovien, intohimolla täytettyjen ponnisteluiden välillä.
The source of the article is from the blog oinegro.com.br